Tulossa uusi 8-pyöräinen FinnBull Combi




FinnBull monitoimikone – tarinat ja todellisuus

 

Olen pyörittänyt muutaman vuoden tätä projektia, jonka tarkoituksena on tuottaa harvennushakkuisiin sopiva metsäkone. Kuuntelin matkaa tehdessäni tarkalla korvalla metsäomistajia ja konemiehiä. Viesti oli yhteinen, savotoille tarvitaan pienempää ja kevyempää kalustoa, jotta säästetään metsäpohjaa ja jäljelle jäävää puustoa. Tahtotila siis tiedetään, toteutus vain puuttuu.

 

Näiden vuosien aikana on käynyt selväksi, että puheet ovat puheita ja todellisuudessa Suomen vaihtoehdoton nykytila sopiikin monille. Siis se, että 50 litraisia puita harvennetaan 25 tonnin konekalustolla ja metsänomistajille tarjotaan hoitamattomistakin leimikoista lähes samaa kuutiohintaa kuin hoidetuista kohteista. Korjuukustannukset eivät luonnollisestikaan tule katetuiksi, mutta metsäyhtiöt pumppaavatkin voittonsa toisaalta eli avohakkuista.

 

Liian usein vaikuttaa siltä, että vääristyneestä tilanteesta huolimatta kaikki kuitenkin voittavat. Metsäyhtiöt ja koneyrittäjät rynnivät samalla järeällä konekalustolla kohteesta toiseen ja pelkkää tilipussia tuijottava metsänomistajakin on tyytyväinen. No eivät kaikki toki ole saamapuolella, suomalainen metsäluonto ja siihen liittyvät tärkeät arvot ovat uhattuina.

 

Kun katsoo tiiviisti vain pankkitiliään, jää laajempi ympäristö huomiotta. Avohakkuukieltojen tavoittelu ja hiilinielujen rakentaminen ovat ympärillämme olevaa todellisuutta. Hakkuurajoitteita puuhataan monilla tahoilla ja varmasti niitä myös ajan myötä tulee. Riittävät poliittiset paineet tekevät äkkikäännöksetkin mahdollisiksi.


Ympäristöahdistus on saavuttamassa mittasuhteet, missä asiat ovat monille urbaaneille kansalaispiireille juuri sitä, miltä ne näyttävät. Järeillä koneilla jyrätty kasvatusmetsä, tai lähes ”alkuräjähdyksen” jälkeiseen tilaan jätetty hakkuuaukko eivät luo uskottavaa kuvaa suomalaisen metsänhoidon korkeasta laadusta.

 

Palatakseni tämän lyhyen tarinan alkuun, niin minun ongelmani oli hyvin yksinkertainen, tuottaa hienomekaanisempi työväline harvennushakkuille nykyisten ”teräsmoukarien” sijaan. Ajan kuluessa on kuitenkin käynyt selväksi, ettei yksinkertainen ongelma ollutkaan niin yksinkertaisesti ratkaistavissa kuin olisi matkaan lähtiessä olettanut. Tekniikasta ei ollut kuitenkaan kyse.

 

Tässäkin keitoksessa on aivan liian monta toimijaa, joiden intressissä ei ole sopivan työvälineen käyttö harvennushakkuilla. Motiivit vaihtelevat, suuret konevalmistajat haluavat dumpata vanhan vaihtokaluston kevyempään työhön ja metsäyhtiöt eivät suostu tienvarsihinnoitteluun, sillä tuolloinhan harvennuskohteiden todelliset korjuukustannukset tulisivat yleiseen tietoon.

 

Puhtaasti kaupallisten toimijoiden näkökulmia voi yrittää ymmärtää, sillä onhan vääristyneen taloudellisen voiton tavoittelusta näyttöä muillakin yhteiskunnan osa-alueilla. Esimerkiksi osakeyhtiöiden harjoittamaa vanhustenhoitoa puidaan parhaillaan kaikissa medioissa ja pian myös tuomioistuimissa.

 

Metsänomistajuus sen sijaan tuo ainakin minun ajatusmaailmassani mukanaan muitakin velvoitteita. Jatkuvuus ja siihen sisältyvä metsäluonnon kestävän kehityksen ylläpito on yksi sen kantava voima. Näyttää kuitenkin pahasti siltä, että ainakin osalla metsänomistajia muutaman euron lisätienisti tässä ja nyt ajaa ohi ylevämpien periaatteiden.

 

Tällä elämänkokemuksella ei tilanteesta pitäisi olla kovinkaan yllättynyt. Sellaiset hyveet kuten kohtuus ja terve epäitsekkyys tavoittavat valitettavan pienen joukon suomalaisia. Sen sijaan lyhytaikaiseen voiton maksimointiin kannustetaan kaikissa niissä sankaritarinoissa, joita media kyllästymiseen saakka päivittäin jauhaa. Toivoa sopii, että harvennusmetsien hoidossa löydetään kuitenkin jatkossa uusia ja nykyistä terveempiä uria. Sitä odotellessa täytyy vaan ilmeisesti vaeltaa kovin kivistä polkua täällä metsätalouden mallimaaksi julistautuneessa Suomessa.

 

- Marco Krogars -